360HomeTour

360HomeTour Viimeisimmät uutiset

Cabo Roig Marina

Cabo Roig aluekuvaus

Costa Blancalla 10 kilometriä etelään Torreviejasta sijaitsee Cabo Roig, jossa on leveitä kävelykatuja ja kauniita rantoja. Etenkin golfareille kohde on mainio, sillä kolme isoa golfkenttää löytyy lähietäisyydeltä. Cabo Roigin pohjoispuolella naapurikylä La Zenia ja etelässä Campoamor. Kesäisin Cabo Roigin ranta täyttyy sekä turisteista että muualta Espanjasta tulevista lomalaisista. Talvella alue on hiljaisempi. Cabo Roigin sinisen lipun rannat ovat myös lapsille turvallisia. Rannat Playa Cala Capitan ja Playa Cala Caleta ovat puhtaita ja hyvin hoidettuja. Cabo Roigista löytyy myös oma venesatama eli Marina, jossa on yli 200 venepaikkaa ja viihtyisä ravintola. Cala Caletasta pääsee kävelemään aivan meren tuntumassa kävelykatua pitkin aina La Zenian rannalle asti virkistävän lempeässä merituulessa. Cabo Roigissa on suuri valikoima ravintoloita ja baareja, joten monet viettävät illatkin asuinalueella, mutta Torreviejaan on myös lyhyt matka, jonka voi taittaa esim. taksilla noin 20 euron hintaan. Harrastusmahdollisuuksista golfin ja vesilajien lisäksi myös Cabo Roigin tennisklubi, ratsastustalli Campoamorissa ja vesipuistoja, joista lähin on Torreviejassa. Lähellä Cabo Roigia on myös go kart –rata. Luonnon ystäville vuoret ja luolat sekä kirkkaat vuoristolähteet voivat olla houkutteleva retkikohde. Kylpylä Thalassia sijaitsee 15 minuutin ja kuntosali Maxx Gym 6 minuutin ajomatkan päässä. Eläintarha Terra Natura löytyy Murciasta vajaa tunnin ajomatkan päästä. Muita kiinnostavia retkikohteita ovat mm. Cartagena, Murcia, Alicante, La Manga ja Mar Menor. Murciassa on kaksi isompaa ostoskeskusta sekä Ikea, Torreviejassa pienempi ostoskeskus Habaneras ja La Zeniassa lähin ja myös uusin Zenia Boulevard –ostoskeskus. Kiinnostava ostospaikka on myös Playa Flamencan lauantaimarkkinat, josta löytyy melkein kaikkea tuoretuotteista tuliaisiin ja kodintarvikkeisiin.

(lähteet: https://www.spain-holiday.com/Cabo-Roig ja https://www.spainmadesimple.com/costa-blanca/cabo-roig/)

Kuvagalleria

Share

WhatsApp